torstai 21. tammikuuta 2016

Meikkaamisesta on tullut itsestäänselvyys


Jo jonkin aikaa Instagramissa on ollut pinnalla häshtäg #nomakeup, joka tägätään meikittömiin selfieihin. Se lienee myös yksi tämän hetken käytetyimmistä risuaidoista, sillä kyseiseen tägiin linkattuja kuvia on pelkästään Instagramissa 11081019 kappaletta. Minusta on hienoa, että seksuaalisuutta korostavassa yhteiskunnassamme on ihmisiä, jotka uhmaavat heihin asetettuja normeja julkaisemalla sosiaalisessa mediassa kaikkien nähtäväksi meikittömät kasvonsa. Mutta vaikka olen iloinen tästä ilmiöstä, on se tavallaan aika surullinen. Onko meikkaamattomuudesta tosiaan tullut niin ”erikoista”, että sille on oltava oma tägi? Voisihan kuvan julkaista ilman tägiäkin. Lisättäköön, että olen nähnyt harvassa arkimeikkikuvassa ihmisten tägäävän #makeup. Toki se on asia erikseen, jos meikkaustägi on liitoksissa tiettyyn meikkimerkkiin-,tyyliin tai tutoriaaliin.


Aina, kun näen meikittömässä kuvassa tägin #nomakeup minulle tulee tunne, että kyseisen kuvan omistaja hakee hyväksyntää kuvalleen laittamalla tuon tägin. Että ilman tägiä kuva olisikin ”nolo”. Sitä se ei todellakaan ole - meikittömät kasvot ovat kaikissa muodoissa yksi maailman  luonnollisimmista asioista. Toisaalta meikkaamattomuuden hyväksymisen etsiminen ei oikeastaan yllätä minua. Usein minusta tuntuukin, että maailmassa oletetaan, että nainen käyttää meikkiä. Tämä käy ilmi esimerkiksi siinä, että vuoden 2016 Miss Universumin julkaistua Instagramissaan meikittömän kuvan sai hän suuren kasan kommentteja, jossa häntä haukuttiin rumaksi. Tapaus on absurdi, sillä juuri ennen kuvan julkaisua häntä ylistettiin maailman kauneimmaksi naiseksi. Meikkaamisesta on nähtävästi tullut itsestäänselvyys, minkä vuoksi ihmiset ovat unohtaneet, että naiset eivät aina välttämättä käytä meikkiä.


Toisalta meikin runsasta käyttöä ei myöskään hyväksytä. Muistan ikuisesti, kun ostin ensimmäisen huulipunani. Se oli Maybellinen ja muistutti väriltään Marilyn Monroen käyttämää ikonista, kirkkaanpunaista huulipunaa. Kysyttyäni tuttavaltani mielipidettä siitä, sanoi hän minun näyttävän huoralta. Syy oli huulipunani kirkkaassa värissä.
On mielenkiintoista, että tietynväristä huulipunaa käyttämällä saa itselleen uuden ammattinimen. Käynkö siis lukiota turhaan, kun Siwan kassalle päätymisen sijasta olisin voinut heti peruskoulun jälkeen ryhtyä prostitoiduksi? Ihan vain ostamalla Maybellinen huulipunan.


Voimme siis todeta, että yhteiskuntamme suhtautuminen meikkaamiseen ja kaunistautumiseen on kaksinaismoralistinen. Toisesta suunnasta naisia patistetaan punaamaan huuliaan ja piirtämään kulmiaan, mutta toisesta suunnasta taas pyydetään pitämään meikki maltillisena. Yksilön omalla mielipiteellä ei taas ole niin väliä. Melko pitkään uskoin itsekin sokeasti yhteiskuntamme määrittelemiin ulkonäkönormeihin. Etenkin ollessani nuori ja epävarma en pystynyt lähtemään edes ulos kotoa ilman meikkiä. Joka aamu kulutin puoli tuntia aikaa meikkaamiseen, vaikka minua väsytti ja en olisi halunnut nousta niin aikaisin vain kaunistautuakseni muita ihmisiä varten. Nykyään taas tulen kouluun milloin meikittä ja milloin 60-luvun kissakajaaleissa. Päivän meikki tai meikkitömyys riippuu omasta fiiliksestä, ei niinkään muiden mielipiteistä. Ja näin sen olisi aina pitänyt olla.


Pointtini tässä kirjoituksessa on, että kenenkään ei pitäisi hakea muilta hyväksyntää, sillä jokainen elää vain itseään varten. Tämä ei päde pelkästään meikkaamisessa, vaan muissakin asioissa, esimerkiksi tulevaisuuden opinahjon valitsemisessa. Joten jos olet lähitulevaisuudessa aikeissa laittaa meikittömän selfien someen, haastan sinut olemaan käyttämättä häshtägiä #nomakeup. Jos itse pidät kuvastasi niin paljon, että haluat jakaa sen maailmalle, ei sinun tarvitse mielestäni selitellä valintaasi muille.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Inttileskien ruikutus on naurettavaa

Tammikuun alussa uudet inttipojat ohjattiin asepalvelukseen ja lähes samantien some täyttyi uusien inttileskien valitusvirsistä: Demi-foorumin keskustelupalstalle sekä Facebookiin ilmestyi uusia inttileskeille suunnattuja tukiryhmiä, jotka ovat täynnä viestiä lajia ”Orpo-Yrjö lähti ny sit armeijaan. Kauhee, kun tulee näkemään niin harvoin :((( Ikävä jo! </3”. Samaan aikaan jossain päin maailmaa elää pitkäaikainen pariskunta, jonka osapuolet elävät eri maanosissa.


Itseäni tämä inttileskien ylenpalttinen valittaminen pääasiassa ärsyttää. Hyvä ystäväni on ollut nyt puolitoista vuotta kaukosuhteessa erään pojan kanssa. He ovat tunteneet toisensa neljä vuotta. Ystäväni asuu Liettuassa, poika asuu Itä-Suomessa. He ovat yrittäneet pariin otteeseen tavata, mutta opiskelijabudjetin ja erinäisten muiden syiden vuoksi he eivät ole vielä kertaakaan päässeet tapaamaan toisiaan oikeassa elämässä. Jokaisen epäonnistuneen tapaamisyrityksen jälkeen he ovat olleet surun murtamia, mutta eivät ole kertaakaan ajatelleet eroavansa. He luottavat, että vielä koittaa se päivä, kun he voivat halata toisiaan. Samaan aikaan inttileski vikisee siitä, ettei näe puoleen vuoteen rakastaan kuin muutamia kertoja. Niin, näkeepä silti. Ystäväni ja hänen poikaystävänsä olisivat onnellisia, jos näkisivät edes kerran kolmessa kuukaudessa.


Toki ymmärrän, että yhdessä asuneelle tai useasti toisiaan tavanneelle pariskunnalle harvakseltaan näkeminen on uusi ja ehkä vähän pelottava asia. Suokaa minulle anteeksi, jos poksautan kuplanne ikuisesta symbioosista. Se ei tule onnistumaan. Elämä on nimittäin arvaamaton, ja joudumme kohtaamme tilanteita, halusimme sitä tai emme. Lisättäköön, että karpaasinne lähtö oli teillä jo täysin tiedossa. Tiedätte myös varmasti, milloin hän palaa takaisin. Olettehan laittaneet kalenteriinne ylös päivämäärän, jota odotatte kuin kuuta nousevaa. Ymmärtäisin itkun ja valituksen, jos eläisitte täysin epätiedossa siitä, milloin hän tulee takaisin. Maininnan arvoista on myös se, että armeijaan lähtö ei ole sama asia kuin sotaan lähtö. Karpaasinne on siellä inhimillisissä olosuhteissa. Hän saa tyydyttää siellä perustarpeensa sekä saa hoitoa, jos jotain sattuu. Ei ole siis tarvetta huoleen, miten hän siellä pärjää.


Inttileski on sanana jo naurettava. Se kuulostaa ensikuulemalta siltä, että parisuhde on päättynyt sen vuoksi, että poikaystävä meni armeijaan. Että se kuoli johonkin tai rupesi homoksi. Antakaa minun tehdä eräs asia selväksi: parisuhde ei pääty armeijaan lähtöön, ellei suhteen perusta ole huono. Jos suhde kaatuu armeijaan, merkitsee se sitä, ettei suhteesta olisi voinut tulevaisuudessakaan tulla mitään. Mielestäni armeija onkin hyvä keino testata parisuhteen vakavuus. Nähkää inttileskeys mahdollisuutena!


Joten, arvon inttilesket, ottakaa se järki käteen ja lisätkää jäitä hattuunne. Tiedätte hyvin, että saatte asepalveluksen jälkeen syleillä ritarianne kuten ennen. Näette varmasti lomilla, ja kännykkä on olemassa. Toki ymmärrän, että whatsapin käyttö ei aina onnistu, eikä se ole kovin romanttistakaan. Aina voi kuitenkin kokeilla luovia ratkaisuja, kuten käsinkirjoitettujen kirjeiden tai itse tehtyjen villasukkien lähettämistä. Lisäksi uskon, että jokaisella asialla on sekä hyviä että huonoja puolia. Niin on tässäkin asiassa. Nauttikaa vaikkapa siitä, että ei tarvitse käydä mielensisäistä sotaa siitä, menisikö viihteelle hänen vai ystävien kanssa. Jos hän on pikkutarkka siivoushullu, saat sinä nyt elää millaisessa sikolätissä vain haluat ilman ruikutuksia. Ja jos telkkari on ollut aiemmin pelkästään hänen käytössään, on se nyt sinun vapaassa käytössäsi.


Inttilesket, te ette ole leskiä. Te olette itsenäisiä ja riippumattomia naisia, jotka vain odotatte rakastanne kotiin.





sunnuntai 16. elokuuta 2015


Havahduin keskiyöllä autossa matkalla kotiin, että mulla on sua ikävä. Taas. Ei oltu juteltu kunnolla pariin päivään, ja mulla oli jo ikävä sun juttuja ja huonoa läppää. 

Sekä sun ääntä, kun kerroit väsyneenutuisella äänellä rankasta työpäivästä. 

Unohtamatta sitä halausta, joka oli aivan liian lyhyt. 

Ja sillä hetkellä muistin taas, mitä tunnen sua kohtaan. Ei pelkkää ystävyyttä, vaan jotain erilaista. Isompaa. Pelottavuudessaan ja outoudessaan jotain niin rehellistä ja kaunista. En haluaisi myöntää itsellenikään sen aitoutta, mutta Pablo Nerudan rakkausrunojen lukeminen ja tyhjästäilmestyvät hymyt kertovat jotain ihan muuta. 
Jos olisin tiennyt tästä silloin yhdestoista heinäkuuta, se halaus olisi ollut  v i t u s t i  pidempi 


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesän festarityyli

Festarikausi on (ainakin itselläni) pian alkamassa, ja siitä inspiroituneena päätin kuvata asukokonaisuuden juuri festareihin liittyen.
 
Minusta yksi parhaimmista vinkeistä koota kaunis asukokonaisuus on yhdistää yksinkertaisuus ja dramaattisuus. Tässä asussa se näkyy yksivärisen vaatetuksen yhdistämisenä hippihenkiseen kukkapantaan ja 60-luvun tyylisiin aurinkolaseihin. Jos olisin mustan paidan sijaan laittanut päälleni vaikkapa simpson-kuvioisen neuleeni, voisi lopputulos olla melkoisen levoton.

Lopputulos on täten eleganttinen, mutta samalla festarin tyyliin sopiva.




 Toinen tärkeä piirre festariasua valkatessa on rentous ja käytännöllisyys. Mustat kymmenen sentin piikkorot saattavat olla näyttävät, mutta rakot puhuvat puolestaan viimeistään ensimmäisen esiintyjän jälkeen. Lisäksi liian ihonmyötäiset ja tiukat vaatteet voivat tuntua epämukavilta ja paljastaa monen tunnin jälkeen ihmiskehon lämmönsäätelyn tuotoksia 
 
Monen festarivuoden kokemuksella varauduin tähän ja valitsin jalkaani platform-pohjaiset tennarit. Ne ovat kestävät ja niillä on todella mukava kävellä (sekä lisäksi ne antavat kaltaiselleni hobitille neljä senttiä lisäkorkeutta). Paita ja hame ovat taasen tarpeeksi ohuita pitäämään kehon viileänä, mutta samalla tarpeeksi peittäviä hyttysten ja ennalta-arvaamattoman sadekuuron varalta.



       Hame: GinaTricot     
       Paita: Primark          
       Kengät: H&M         
       Kaulakoru: Kalevala
       Aurinkolasit: EMP   
       Kukkapanta: H&M

torstai 4. kesäkuuta 2015

Summer bucket list

Kesäloma teki kauan odotetun esiintulonsa vajaa viikko sitten, ja olen tällä hetkellä suunnattoman onnellinen siitä, vaikkei sää ole otollinen kesälle. Koulun stressi, paineet ja ahdistus ovat nyt kahdeksi kuukaudeksi poisluetut.
Mikä tunne!
Toki kesääni tulee täydentämään suuressa osassa syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen ja autokoulussa käyminen, mutta se ei poislue tai karsi kesäni menoja. Haaveilemista, suunnittelemista ja listojen tekemistä rakastavana ihmisenä päätinkin koota oman summer bucket listini ja kertoa tulevasta kesästäni. Uskon, että se tulee olemaan vähintään yhtä mielekäs muisto kuin viime kesä :)


   1. Turhien vaatteiden, korujen , kenkien, laukkujen ja mangojen myyminen

Tyylini on muuttunut paljon kolmessa vuodessa niin ulkonäöllisesti kuin koollisesti, jonka vuoksi komerossani on kaksi jätesäkillistä tavaraa, jota en enää käytä. Ajattelin viedä vanhimmat vaatteeni hyväntekeväisyyteen ja uudemmat kirpputoreille, sillä uskon niistä olevan enemmän hyötyä muille kuin itselleni.

    2. Huonen uudelleensisustaminen

Muutimme nykyiseen kotiini ollessani 6-vuotias, ja huoneeni sisustettiin lapselle: seinät vuorattiin vaaleanpunaisella täplätapetilla ja nallekuviolistalla, joita aloin 15-vuotiaana häpeämään. Luulinkin olevani ovela peittäessäni huoneen seinät noin 70 julisteella, mutta lopputulos on vain kammottava julisteiden värien ja kokojen ollessa ristiriidassa toisiinsa ja huoneen muuhun yleissilmäykseen nähden. Epäjärjestystä luo myös tilan puute ja ylimääräinen tavara komerossani. Huoneeni näyttääkin enemmän yläasteikäisen suunnittelemalta kuin lukiolaisen huoneelta, ja haluan muuttaa asian sisustamalla sen uuteen uskoon. Olen tehnyt jo paljon suunnitelmia ja odotan innolla, että pääsen vauhtiin!

   3. Festarit

Minkälainen olisikaan kesä ilman musiikkia, faneja huutamassa suosikkiartistiensa kappaleiden sanoja, metrilakutarjouksia tai ylihinnoilteltuja kojuja? Sitähän minäkin.
Joka vuotisen perinteeni mukaan aion tänäkin vuonna poiketa Pori Jazz - alueella, mutta uutena kohteena aion ehkä mennä Ouluun Qstockiin.







   4. Pakollisten kesävaatteiden hankkiminen

Vaikka olenkin melkoinen shoppaajahamsteri, puuttuu vaatekaapistani muutama oleellinen kesähepene. Tavoitteena on ainakin löytää musta maksimekko ja söpö shortsipuku.



   5. Vanhojen sarjojen seuraamisen jatkaminen ja uusien aloittaminen

Koulukiireessä monet vapaa-ajan riennot ovat jääneet unholaan, kuten erilaisten sarjojen seuraaminen. Vielä lukion ensimmäisenä vuonna seurasin noin kolmea sarjaa viikossa, mutta enää en yhtäkään. Tähän on aika tulla täysikäännös, onhan minulla nyt enemmän aikaa olla tekemättä mitään :D Listallani on mm. Supernatural, How I met your mother, Downtown Abbey, American horror story, Vampyyripäiväkirjat ja Orange is the new black.


   6. Kirjojen lukeminen

Tv-sarjojen lisäksi olen myös tehnyt listaa kirjoista, joita haluan lukea lomalla. Näitä ovat ainakin Ylpeys ja ennakkoluulo, Dorian Grayn muotokuva, Schindlerin lista ja The fault in our stars. Tavoitteena olisi lukea kaikki englanniksi, koska se olisi hyvää harjoitusta englannin yo-kirjoituksiin.


   7. Aikakapselin teko

Elokuun puolivälissä vain muutama päivä koulun alkamisen jälkeen olen virallisesti täysi-ikäinen, joka merkitsee niin kutsutun aikuisuuden alkamista ja lapsuuden rientojen päättymistä. Päätin jo lapsena, että ennen täysi-ikäistymistäni haluan tehdä jonkin pienimuotoisen projektin lapsuuteeni liittyen. Sellaisen, jota voisin vanhuuteni päivillä hymy suupielillä karehtien katsella ja joka samalla symboloisi lapsuuden viimeiseltä päätepysäkiltä poistumista.
          Tähän tarkoitukseen suunnittelin aikakapselia eli muistoarkkua, joka täytetään esimerkiksi vanhoilla päiväkirjoilla, pehmoleluilla, kirjeillä tai cd-levyillä. Yleensäottaen esineillä tai asioilla, jotka tuovat mieleen muistoja nuoruudesta ja nimensä mukaan toimivat ikään kuin aikahyppynä.
           
   8. Liikkuminen

Useat ihmiset liikkuvat paljon juuri ennen kesää päästäkseen bikinikuntoon, mutta minun kuntospurttini alkaa aina kesäisin kun mittari näyttää vähintään 18 astetta. Silloin menen ulos ulkoilemaan, koska en yksinkertaisesti pidä sisäliikuntaa yhtä mielekkäänä. Lisäksi ajattelin kokeilla kesällä uutta terveellisempää ruokavaliota.

   9. Ystävät







 





   10. Taiteellisten projektien jatkaminen

Kesä on inspiraation ja motivaation kohtaamisen aika, mikä mahdollistaa luovat ja taiteelliset projektit. Näihin lukeutuvat mm. maalaaminen, DIY-projektit, valokuvaaminen sekä bloggaaminen. Pieneen karkkikuvioiseen kierrevihkooni on kertynyt jo tähän mennessä useita erilaisia ideoita, ja nähtäväksi jää vain niiden toteutus.








Tässä ovat ehkä ne suurimmat ja odotetuimmat suunnitelmani. Kesän loputtua nähdään, kuinka moni jäi toteuttamista vaille, vai onnistuinko tavoitteessani :D


ja muuten, parissa kuvassa esiintyvät nesteet eivät olleet alkomahoolia

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Wien, oi Wien

Palattiin Suomeen maanantaina Wienistä. Ikävä on kova, edelleen