lauantai 16. tammikuuta 2016

Inttileskien ruikutus on naurettavaa

Tammikuun alussa uudet inttipojat ohjattiin asepalvelukseen ja lähes samantien some täyttyi uusien inttileskien valitusvirsistä: Demi-foorumin keskustelupalstalle sekä Facebookiin ilmestyi uusia inttileskeille suunnattuja tukiryhmiä, jotka ovat täynnä viestiä lajia ”Orpo-Yrjö lähti ny sit armeijaan. Kauhee, kun tulee näkemään niin harvoin :((( Ikävä jo! </3”. Samaan aikaan jossain päin maailmaa elää pitkäaikainen pariskunta, jonka osapuolet elävät eri maanosissa.


Itseäni tämä inttileskien ylenpalttinen valittaminen pääasiassa ärsyttää. Hyvä ystäväni on ollut nyt puolitoista vuotta kaukosuhteessa erään pojan kanssa. He ovat tunteneet toisensa neljä vuotta. Ystäväni asuu Liettuassa, poika asuu Itä-Suomessa. He ovat yrittäneet pariin otteeseen tavata, mutta opiskelijabudjetin ja erinäisten muiden syiden vuoksi he eivät ole vielä kertaakaan päässeet tapaamaan toisiaan oikeassa elämässä. Jokaisen epäonnistuneen tapaamisyrityksen jälkeen he ovat olleet surun murtamia, mutta eivät ole kertaakaan ajatelleet eroavansa. He luottavat, että vielä koittaa se päivä, kun he voivat halata toisiaan. Samaan aikaan inttileski vikisee siitä, ettei näe puoleen vuoteen rakastaan kuin muutamia kertoja. Niin, näkeepä silti. Ystäväni ja hänen poikaystävänsä olisivat onnellisia, jos näkisivät edes kerran kolmessa kuukaudessa.


Toki ymmärrän, että yhdessä asuneelle tai useasti toisiaan tavanneelle pariskunnalle harvakseltaan näkeminen on uusi ja ehkä vähän pelottava asia. Suokaa minulle anteeksi, jos poksautan kuplanne ikuisesta symbioosista. Se ei tule onnistumaan. Elämä on nimittäin arvaamaton, ja joudumme kohtaamme tilanteita, halusimme sitä tai emme. Lisättäköön, että karpaasinne lähtö oli teillä jo täysin tiedossa. Tiedätte myös varmasti, milloin hän palaa takaisin. Olettehan laittaneet kalenteriinne ylös päivämäärän, jota odotatte kuin kuuta nousevaa. Ymmärtäisin itkun ja valituksen, jos eläisitte täysin epätiedossa siitä, milloin hän tulee takaisin. Maininnan arvoista on myös se, että armeijaan lähtö ei ole sama asia kuin sotaan lähtö. Karpaasinne on siellä inhimillisissä olosuhteissa. Hän saa tyydyttää siellä perustarpeensa sekä saa hoitoa, jos jotain sattuu. Ei ole siis tarvetta huoleen, miten hän siellä pärjää.


Inttileski on sanana jo naurettava. Se kuulostaa ensikuulemalta siltä, että parisuhde on päättynyt sen vuoksi, että poikaystävä meni armeijaan. Että se kuoli johonkin tai rupesi homoksi. Antakaa minun tehdä eräs asia selväksi: parisuhde ei pääty armeijaan lähtöön, ellei suhteen perusta ole huono. Jos suhde kaatuu armeijaan, merkitsee se sitä, ettei suhteesta olisi voinut tulevaisuudessakaan tulla mitään. Mielestäni armeija onkin hyvä keino testata parisuhteen vakavuus. Nähkää inttileskeys mahdollisuutena!


Joten, arvon inttilesket, ottakaa se järki käteen ja lisätkää jäitä hattuunne. Tiedätte hyvin, että saatte asepalveluksen jälkeen syleillä ritarianne kuten ennen. Näette varmasti lomilla, ja kännykkä on olemassa. Toki ymmärrän, että whatsapin käyttö ei aina onnistu, eikä se ole kovin romanttistakaan. Aina voi kuitenkin kokeilla luovia ratkaisuja, kuten käsinkirjoitettujen kirjeiden tai itse tehtyjen villasukkien lähettämistä. Lisäksi uskon, että jokaisella asialla on sekä hyviä että huonoja puolia. Niin on tässäkin asiassa. Nauttikaa vaikkapa siitä, että ei tarvitse käydä mielensisäistä sotaa siitä, menisikö viihteelle hänen vai ystävien kanssa. Jos hän on pikkutarkka siivoushullu, saat sinä nyt elää millaisessa sikolätissä vain haluat ilman ruikutuksia. Ja jos telkkari on ollut aiemmin pelkästään hänen käytössään, on se nyt sinun vapaassa käytössäsi.


Inttilesket, te ette ole leskiä. Te olette itsenäisiä ja riippumattomia naisia, jotka vain odotatte rakastanne kotiin.





11 kommenttia:

  1. Mun mielestä on suorastaan epätodellisen säälittävää, että useiden parien parisuhde päättyy siinä vaiheessa, kun poikaystävä lähtee inttiin. Vieläpä päätöksen tekee yksipuolisesti monesti se tyttönen joka joutuu poikaa odottamaan. Mun kohdalla tämä "inttileskeys" loppu kuukausi sitten, kun poikaystävä tuli puolen vuoden jälkeen Ivalosta. Meidän suhde alkoi vieläpä hieman alle 2kk ennen intin alkua, mutta missään vaiheessa ei edes mielessä käynyt ettenkö voisi odottaa häntä sen puoli vuotta. Tuona aikana nähtiin yhteensä noin 4 viikon verran. Pointtini kommentissani oli siis se, että munkin mielestä asia on niin, että jos toista oikeasti rakastaa, niin edes kokonainen vuosi intissä ei pitäis olla syy eroon. Tosi hyvä kirjoitus!


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toden totta säälittävää, jos suhde kaatuu inttiin. Ennen tämän tekstin kirjoittamista mieteinkin usein, että olenko liian vanhanaikainen, kun vielä naiivisti uskon, että oikea rakkaus kestää välimatkat ja haasteet. Olen iloinen, etten olekaan ainoa näin ajatteleva. Kiitos paljon kommentistasi! :) Vilkaisin myös blogiasi, ja on pakko sanoa, että oot tosi lahjakas valokuvaamisessa.

      Poista
  2. No joo, tää "inttileski" sanan käyttö on ihan naurettavaa. Ei toinen sentää kuollut oo, vaikka lähtikin hetkeks armeijaan. Hnng.

    VastaaPoista
  3. Voi kuule, aivan samat ajatukset! Itse olen kaksi vuotta ollut kaukosuhteessa 550km välimatkalla ja suorastaan ärsyttää se ruikutus kun ei rakasta höpönassua näe muutamasta päivästä pariin viikkoon ja itsehän en näe pahimmillaan edes 4 kuukauteen. Vielä enemmän ärsyttää ihmiset jotka julkaisee solkenaan kuvia siitä kuinka kamalaa on olla #inttileski. Taidampa tarkastella sun blogin läpi ja harkitsen lukijaksi liittymistä, kirjoitat kivasti!

    emiliannas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyn hyvin samaistumaan sun ajatuksiin, sillä nykyinen säätöni asuu noin kolmen tunnin automatkan päässä. Olo on välillä melko turhauttava, kun ei ole varma, milloin näkee seuraavan kerran. Mutta positiivisesti katsomme tulevaisuuteen. :) Onnea myös sulle jatkossa sun kumppanin kanssa! :D Kiitän paljon kommentistasi, ja käyn vilkaisemassa sun blogia myös.

      Poista
  4. Voi vitsit, hyvä, pilke silmäkulmassa kirjoitettu, herkkusanainen teksti! Tykkään! :) Saanko tuoda ruikuttavana ja pillittävänä entisenä "inttileskenä"(oikei, tuo sana on täyttä kuraa, anna anteeksi) vähän toistakin näkökulmaa asiaan? Annan itselleni luvan :D Toiset ottavat välimatkan ja hetkellisen kaukosuhteen aiiiika tosissaan riippuen tilanteista. Olin itse vielä teini-ikäinen ihmisraunio nykyisen puolisoni lähtiessä puolen vuoden hippaleikkiin Santikkaan ja se ihan oikeasti tuntui siltä, että kuolen. Ehdimme olla erottamattomat n. puolitoista vuotta(kirjaimellisesti erottamattomat, emme tainneet olla päivääkään toisistamme erossa, emmekä ole kuin pakon edestä nykyisinkään) ja yhtäkkinen muutos, vaikka tiesin sen koittavan, tuntui helvetiltä. Mieheni oli tukeni ja turvani epävakaassa elämäntilanteessani, oikeasti ainoa tukiverkkoni. Parisuhteemme kesti kyllä hyvin sen pakollisen ajan erossa, eikä parisuhteen päättäminen ollut tietenkään vaihtoehto, mutta se sattui ja perkeleesti. Kyllä, itkin. Itkin ja potkin, kierin itsesäälissä ja melankoliassa(mutten onneksi Demin foorumeilla, haha), mutta kyllähän siitä päästiin sitten aikanaan yli. Pointtini on se, ettei toisen tunteita tarvitse vähätellä, vain koska itse kykenee johonkin. Ihmiset kritisoivat(en siis tarkoita tätä postausta!) ja ihmettelevät mitä eivät ymmärrä. Koskaan ei tiedä minkälaisessa tilanteessa toinen on ja kuinka kovaa se hetkellinenkin menetys iskee :) En siis tarkoita tällä sitä, että jokainen on automaattisesti hengenhädässä kultsipuppelin lähtiessä parhaimmillaan takapihalle, vaan sitä, että ymmärretään vähän sitä toistakin puolta! Rakkaus on rakkautta, välillä voimakastakin ja satuttavaa, siitä ei mihinkään pääse :)

    VastaaPoista
  5. Tekstini tarkoitus ei ollut syyllistää tai vähätellä inttileskiä, vaan antaa toinen näkökulma heidän uuteen elämänvaiheeseensa. Inttileskeys kun nähdään niin kovin masentavana ajanjaksona, missä ei voi olla mitään hyvää. Toki tiedän, että joillekin harvemmaltaan näkeminen on tosi kova paikka. Etenkin, jos on tottunut olemaan paljon yhdessä. Ikävöinnin ja tunteiden määrä sekä ilmaisemisen tapa kun on ihmisriippuvaista, kuten sanoit. Kiitän paljon kommentistasi! (:

    VastaaPoista
  6. Todella hyvä kirjotus! Avopuolison vanhemmat asu töiden puolesta 6 vuotta erossa; isä oli lasten kanssa Enontekiöllä ja äiti Helsingissä. Välillä oli raskasta kaikilla, mutta avioliitossa kyseiset henkilöt on edelleen ja yhessä asuvat.

    Itellä on kans vähä ku melekein koko aika on yhessä avopuolison kans oltu ni muutaman päivän ero huolestuttaa. Tälläkin hetkellä vähä muitten asioitten ohella ressaantunu siitä ku ens kuussa lähen Saksaan stipendimatkalle neljäks päiväks. Reissu on todella iso mahollisuus, samaan aikaan oon tosi innoissani :) Mulla on aina sitä että alakuun mietin että mitenkä pärjään iliman avokkia, mut kuitenki aina oon pärjänny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi :) Tuleva stipendimatkasi Saksaan kuulostaa upealta saavutukselta! Se menee varmasti hyvin, vaikkakin joudut sen ajan olemaan erossa avokistasi. Kuten jo sanoit: Olethan aina pärjännyt (:

      Poista
  7. Kihlattuni lähti kaks viikkoa siiten armeijaan ja itselleni sana inttileski on normaali tässä hetkessä. Olemme olleet puolitoista vuotta kaukosuhteessa 300km välimatkalla ja aina nähneet vain viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu. Nyt armeija-aikana nähdään luultavasti yhtä "usein" mutta kommunikointi viikolla on aivan minimissä ja se tässä on se vaikea osuus. Sanan inttileski olemassaolo luo turvaa. On muitakin tässä samassa tilanteessa ja on lukemattomia pareja jotka ovat selvinneet armeija-ajasta aivan loistavasti.

    VastaaPoista